Venäjä kieltää sotilailtaan älypuhelinten käytön

Kohteesta Wikiuutiset
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

21. helmikuuta 2019

Yhdysvaltain armeijan jäsen ottamassa selfietä. Kuvan henkilöt eivät liity mihinkään artikkelissa kerrottuihin paljastuksiin.

Venäjän parlamentin alahuone eli duuma hyväksyi tiistaina lakiehdotuksen, joka kieltää palveluksessa olevilta sotilailta älypuhelinten käytön. Duuman 450 kansanedustajasta yli 400 jäsentä antoi lakiehdotukselle hyväksyntänsä. Seuraavaksi ehdotus viedään liittoneuvoston käsittelyyn, minkä jälkeen se etenee presidentin allekirjoitettavaksi.

Sallituiksi jäävät puheluiden soittamiseen ja tekstiviestien lähettämiseen soveltuvat peruspuhelimet. Internetiin kytkettävissä olevia ja videoiden tai valokuvien ottamiseen kykeneviä laitteita ei kuitenkaan saa uuden lain mukaan enää käyttää. Kielto koskee myös kannettavia ja taulutietokoneita.

Lain taustalla on huolestuneisuus sotilaiden sosiaalisen median käytöstä Venäjän kansalliselle turvallisuudelle koituvista vaaroista. Venäläiset viranomaiset ovat puhuneet julkisuudessa huolistaan sotilaallisen tiedon vuotamisesta ulkomaisten sotilastiedustelupalvelujen käsiin. Venäjän joukkojen liikkeitä ja toimia on myös tuotu julkisuuteen ja käsitelty sosiaalisesta mediasta kerättyjen tietojen perusteella esimerkiksi Bellingcat-sivustolla. Joissakin tapauksissa Venäjän hallituksen esittämät väitteet siitä, että maan joukkoja ei ole tietyssä paikassa, on pystytty kyseenalaistamaan sotilaiden sosiaaliseen mediaan tekemien päivitysten perusteella. Näin on käynyt ainakin Ukrainan itäosissa sekä Syyriassa.

Myös muissa maissa on havahduttu digitaalisten laitteiden sotilaalliselle toiminnalle synnyttämiin turvallisuushaasteisiin. Esimerkiksi tietoja yhdysvaltalaisten joukkojen harjoitusohjelmien reiteistä on päätynyt julkisuuteen aktiivisuusmittauksiin erikoistuneen yrityksen kautta.

Lähteet[muokkaa]

Jaa uutinen: Jaa sähköpostitse Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä Jaa Digg.comissa Jaa Redditissä