Venäjä rajoittaa merkittävästi elintarviketuontia Suomesta

Wikiuutisista

15. heinäkuuta 2010

Venäjän viranomaiset ovat määränneet, että tietyiltä suomalaisilta tuotantolaitoksilta ei saa tuoda rajan yli liha- ja maitotuotteita perjantaista 23. heinäkuuta lähtien. Suomesta lähteneitä kuljetuksia ehdittiin jo käännyttää rajalta, koska Venäjän rajaviranomaiset olivat saaneet väärää tietoa tuontirajoitusten alkamisajankohdasta.[1]

Tuontikielto johtuu venäläisten tarkastajien käynnistä suomalaisilla tuotantolaitoksilla toukokuussa. YLE Uutisten mukaan tuontikieltoon johtaneisiin puutteisiin, joita se luonnehtii ”varsin kummallisiksi”, lukeutuu muun muassa maalin hilseily, laatoituksen halkeilu, henkilökunnan tapa liikkua laitoksessa sekä pakkausmerkinnät.[2]

Eviran tuonti- ja markkinavalvontayksikön johtaja Kyösti Siposen mukaan elintarviketeollisuuden logistiikka on häiriintynyt voimakkaasti. Hän pitää venäläisviranomaisten toimia ylimitoitettuina.[2]

Kuusi tuontikieltoon joutuneista tuotantolaitoksista kuuluu Valiolle. Tuontirajoitukset koskettavat STT:n haastatteleman johtajan mukaan noin kymmenesosaa yhtiön liikevaihdosta.[3]

Väyrynen: Ei poliittista uhittelua[muokkaa]

Aleksanteri-instituutin tutkija Hanna Smith näkee tuontirajoitukset Venäjän sisäpolitiikkana: maa haluaa edistää omavaraisuuttaan ja omaa elintarviketuotantoaan. Lisäksi Venäjä haluaa näyttää Euroopan unionille olevansa sen kanssa tasavertainen.[4] Suomen ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrynen (kesk.) sen sijaan ei usko, että tuontirajoitukset liittyisivät politiikkaan. Hänen mukaansa suomalaisilla ja ulkomaisilla elintarvikeyrityksillä on aiemminkin ollut vastaavanlaisia tilanteita venäläisviranomaisten kanssa. Aleksanteri-instituutin tutkimusjohtaja Markku Kangaspuro ei myöskään pidä tuontirajoitusta poliittisena painostuksena.[5]

Venäjällä on tällä hetkellä voimassa viinin tuontikielto Moldovasta. Kuluttajansuojaviranomainen kielsi viinin tuonnin aiemmin tässä kuussa sen jälkeen, kun Moldovan johto oli ilmoittanut uudesta kansallisesta surupäivästä, ”neuvostomiehityksen päivästä”. Viranomaisen mukaan moldovalainen viini ei täytä laatuvaatimuksia. The Moscow Timesin mukaan kuluttajansuojaviranomainen on usein kieltänyt eri maiden tärkeimpien vientituotteiden tuonnin poliittisten jännitteiden synnyttyä.[6]

30. heinäkuuta 2010

Suomalaisten ja venäläisten viranomaisten neuvotteluissa päädyttiin kompromissiin, ja maitotuotteiden tuontikielto päättyy perjantaina 6. elokuuta. Venäläisviranomaisten mukaan suurin syy maitotuotteiden tuontikieltoon oli, että venäläissäädösten mukaan maito tulee noutaa tiloilta 36 tunnin välein, kun Suomessa maitoauto käy tyypillisesti joka toinen päivä. Lihatuotteiden osalta oli puhetta muun muassa niissä havaituista tetrasykliinijäämistä, joita ei Venäjän säädösten mukaan saa olla lainkaan.[7]

Lähteet[muokkaa]

  1. Elintarvikkeiden tuontikielto Venäjälle siirtyy 15.7.2010. YLE Uutiset. Viitattu 15.7.2010.
  2. 2,0 2,1 Maalihilseily ja pakkausmerkinnät riittivät tuontikieltoon 15.7.2010. YLE Uutiset. Viitattu 15.7.2010.
  3. STT: Venäjän tuontirajoitukset osuvat kipeimmin Valioon KSML.fi. 14.7.2010. Keskisuomalainen. Viitattu 15.7.2010.
  4. Tutkija: Venäjän tuontikielto sisäpolitiikkaa 15.7.2010. YLE Uutiset. Viitattu 15.7.2010.
  5. STT: Väyrynen: Rajoituksilla ei poliittisia taustoja KSML.fi. 15.7.2010. Keskisuomalainen. Viitattu 15.7.2010.
  6. Moldovan Wine Ban to Stay in Place After Talks Collapse 15.7.2010. The Moscow Times. Viitattu 15.7.2010.
  7. Lappalainen, Elina: Venäjän tuontirajoitukset ratkesivat osittain HS.fi. 30.7.2010. Viitattu 30.7.2010.
Jaa uutinen: Jaa sähköpostitse Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä Jaa Redditissä Jaa VK.comissa