Wärtsilän entistä johtajaa epäillään lahjuksista

Wikiuutisista
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

4. marraskuuta 2009

Wärtsilän nosturi

Wärtsilän entistä voimalaitosliiketoiminnan johtajaa syytetään 3–4 miljoonan euron lahjuksista Kenian valtion nimittämälle Kenyan Power & Lighting Comany:n toimitusjohtajalle. Wärtsilä valittiin rakentamaan 83 miljoonan dollarin Kipevu II -voimalaitos (75 MW) huhtikuussa 1998. Wärtsilä teki myös 20 vuoden huoltosopimuksen. Syytteen mukaan lahjukset maksettiin Jerseyn veroparatiisiin Winward Trading -yhtiölle. Wärtsilä ja epäilty kiistävät syytöksen. Keskusrikospoliisi on tehnyt esitutkintaa 2 vuoden ajan[1]

Historia[muokkaa]

Aiemmin Wärtsilää on syytetty miljoonan dollarin lahjuksista ruotsalaiselle Gotland Rederiet -varustamolle. Varustamoalennus ohjautui varustamon teknisen johtajan yksityistilille Sveitsiin. Johtaja tunnusti ottaneensa lahjuksen ja teki itsemurhan oikeudenkäynnin jälkeen. Hovioikeus vapautti Wärtsilän ja sen myyntipäällikön lahjussyytteistä.[2]

Yritys[muokkaa]

Finnwatchin 2009 raportin ja haastatteluiden mukaan Wärtsilä tuottaa energia-alan laitteita merelle ja maalle ja niiden ratkaisuja ja palveluita. Wärtsilällä on toimintaa 70 maassa ja niissä tytäryhtiöitä. Wärtsilä on toimittanut voimalaitoksia 165 maahan. Wärtsilä ei omista toimittamiaan voimalaitoksia.[3]

Katso myös[muokkaa]

Lähteet[muokkaa]

  1. Syyttäjä uskoo Wärtislän lahjonneen Kemiassa, Nairobin voimalahankkeen arvo oli 83 miljoonaa dollaria, HS 24.10.2009 B13
  2. Härski raha tulee vastaan kaikkialla, Talouselämä 5.4.2007 s.34–37. Artikkelin verkkoversio
  3. Köyhiltä rikkaille - Yritysten veronmaksu, kehitysmaat ja vastuullisuus Finnwatch Eeva Simola 1/2009
Jaa uutinen: Jaa sähköpostitse Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä Jaa Redditissä Jaa VK.comissa