Dalai-lama ei päässyt Etelä-Afrikkaan

Wikiuutisista

28. maaliskuuta 2009

Etelä-Afrikka eväsi dalai-lamalta pääsyn rauhankonferenssiin Johannesburgissa. Kokouksessa oli tarkoitus pohtia, miten jalkapallon avulla voisi vähentää rasismia. Rauhankokous peruttiin, koska Dalai lama ei saanut Viisumia. Hallituksen mukaan hän ei saa viisumia ennen kuin MM-kisat ovat ohi.[1]

Maan presidentin mukaan dalai-laman vierailu saattaisi kääntää mielenkiinnon pois pääasiasta eli Etelä-Afrikan ensi vuonna isännöimistä jalkapallon MM-kisoista.[2] Konferenssin järjestävät paikalliset jalkapalloviranomaiset, ja Nobel-komitea tukee tilaisuutta. Helsingin Sanomien mukaan dalai-laman pääsy evättiin, koska Etelä-Afrikan hallitus ei halunnut vaarantaa suhteita Kiinaan.

Useat Nobel-rauhanpalkitut uhkaavat boikotoida tilaisuutta. Desmond Tutu totesi: ”Jollei dalai-lama tule, minäkään en tule.” Myös entiset presidentit Frederik de Klerk ja Nelson Mandela peruivat tulonsa konferenssiin. Martti Ahtisaari on kutsuttujen joukossa, mutta hänen osallistumisestaan ei ole varmuutta. Nobel-komitean pääsihteeri Geir Lundestad moitti päätöstä solidaarisuuden puutteesta siitä huolimatta, että Etelä-Afrikkaa on kohdeltu solidaarisesti taistelussa rotusortoa vastaan.[3]

Dalai-laman kansainvälinen tuki ärsyttää Kiinan johtoa. Kiinan ulkoministeri varoitti maaliskuussa 2009 muita maita tapaamasta dalai-lamaa.[4] Kiina on valinnut oman panchen-lamansa Tiibetin buddhalaisille. Kiinan valitseman panchen-laman mukaan Kiinassa vallitsee vakaus, harmonia ja uskonvapaus. Kiinan valitsema panchen-lama arvosteli ankarasti Tiibetin vanhaa hallintoa ja on kritisoinut ankarasti myös 73-vuotiasta dalai-lamaa. Enemmistö pitää todellisena panchen-laman inkarnaationa Tiibetin hengellisen johtajan dalai-laman perinteisin menoin vuonna 1995 valitsemaa henkilöä.[5]

10. 3. 2009[muokkaa]

Tiibetiläisten kansannousun 50-vuotispäivänä 10. 3. 2009 ulkomaalaisten liikkuminen Tiibetissä oli kielletty, luostareita oli suljettu ja turvallisuusjoukkoja lisätty. Vuoden 2008 vuosipäivänä levottomuudet olivat suurimmat vuosiin. Amnesty Internationalin mukaan kiinan hallitus osallistui kattavaan kidutuksen, katoamisten ja tappamisten peittelyyn. Protestien jäljiltä on yhä 1 400 kadonnutta.

Dalai-lama piti tämän vuoden vuosipäivänä puheen, jonka mukaan Kiina on aiheuttanut Tiibetissä mittaamatonta kärsimystä ja tuhoa ja on vastuussa satojentuhansien tiibetiläisten kuolemasta. Hänen mukaansa tiibetiläiset ovat kokeneet helvetin maan päällä. Hän pelkää, että tiibetiläisten uskonnollinen, kulttuurillinen ja kielellinen identiteetti on lähellä katoamista. Kiina kiinalaistaa eri hankkeilla Tiibetiä.[6]

Samana päivänä tiibetiläisten tukijat osoittivat mieltä eri puolilla Aasiaa, muun muassa Dharamsalassa, Canberrassa, Kathmandussa, Tokiossa ja Soulissa. Japanin Nagoyassa buddhalaismunkit rukoilivat rauhan saamiseksi Tiibetiin.[7]

Kuka pelkää Internetiä?[muokkaa]

Kiina rajoitti You Tube sivustoille pääsyä Tiibetin kansannousun vuosipäivää ennen. 24.3.2009 pääsy estettiin taas.[8] Kiina sulki suositun You Tube –videosivun, kun tiibetiläinen pakolaishallitus latasi sinne videon kiinalaispoliisin väkivaltaisuuksista 14.3.2008. Kiina väittää videota väärennökseksi. Kiina on sulkenut vuonna 2009 satoja nettisivuja mukaan lukien yhteiskunnalliset keskustelusivut, toisinajattelijoiden sivut sekä ihmisoikeusjärjestöjen sivut.[9]

Pako Intiaan maaliskuussa 1959[muokkaa]

Tiibetin nykyinen dalai-lama, oikealta nimeltään Tenzin Gyatso, pakeni Intiaan 50 vuotta sitten sen jälkeen, kun Tiibetin uskonnollisia johtomiehiä oli kadonnut. Dalai-lama sai armeijalta omituisen kutsun teatteriesitykseen ilman henkivartijoita. 300 000 ihmistä kerääntyi ihmismuuriksi suojelemaan dalai-lamaa tämän kesäpalatsin ulkopuolelle. Kun kiinalaiset alkoivat tulittaa Norbulinkaa, dalai-lama oli jo livahtanut palatsista tavalliseksi kansalaiseksi pukeutuneena. Pakoa helpotti kuin tilauksesta noussut hiekkamyrsky. Dalai-lama ylitti Himalajan vuoriston hevosilla henkivartijoidensa, lähimmäistensä ja avustajiensa kanssa.

Lukuisia tiibetiläisiä kuoli. Dalai-laman henkivartijoita teloitettiin julkisesti. Mittaamattoman arvokkaita buddhalaisia kirjoja ja taide-esineitä kasattiin kadulle ja poltettiin.

Kiinalle pako selvisi vasta kahden päivän kuluttua. Kiina yritti sulkea Intian ja Bhutanin rajat. Dalai-lama saapui Intiaan kaksi viikkoa myöhemmin. Intia myönsi dalai-lamalle turvapaikan.[10]

Peking 13 000 Tiibetin buddhalaismunkkia kapinaan Kiinan kommunisteja vastaan, Dalai lama yhä palatsissa, HS 25.3.1959

Lhasassa taas taisteluja. 13 000 buddhalaismunkkia on liittynyt kapinaan Kiinan kommunisteja vastaan. Taistelut ovat levinneet tärkeille keskuspaikoille. Khamba-heimo ryhtyi kapinaan viime viikolla kuultuaan, että kommunistit suunnittelivat heidän hengellisen johtajansa 23-vuotiaan Dalai laman kuljettamista Kiinaan.
ref. 50 vuotta sitten HS 25.3.2009 C7


Peking hajottanut Tiibetin hallituksen, HS 29.3.1959

Kiina myönsi Tiibetin kansannousun 28.3.1959, mutta väitti Kiinan kansanarmeijan ”murskanneen sen täydellisesti”. Pekingin hallitus uhkasi tiibetiläisiä verisellä puhdistuksella.
ref. 50 vuotta sitten HS 29.3.2009 C7


Nehru petti Pekingin johtajien toiveet, HS 4.4.1959

Intian pääministeri Jewahalan Nehru ilmoitti riemuitsevalle parlamentille Dalai laman saapumisesta Intian rajavartioon Assamiin. Dalai lama sai turvapaikan Intiasta, jonne hän pakeni kiinalaisten vakoojien takaa-ajamina. Intia ryhtyi tehokkaisiin turvallisuustoimenpiteisiin suojellakseen laman mahdollisilta ryöstöyrityksiltä.
ref. 50 vuotta sitten HS 4.4.2009 C13

Aiheesta muualla[muokkaa]

Lähteet[muokkaa]

  1. Etelä-Afrikan rauhankokous lykkääntyy 25.2.2009 B1
  2. Kauppalehti 24. 3. 2009 s. 5
  3. Etelä-Afrikka eväsi Dalai-lamalta viisumin, HS 24. 3. 2009 B1
  4. Dalai-lama syytti Kiinaa rankoista sortotoimista, Tiibetiläiset ovat kokeneet helvetin maan päällä, HS 11.3.2009 B3
  5. Kiina koulii uutta tiibetiläisjohtajaa YLE 28. 3. 2009
  6. Hänen Pyhyytensä 14. Dalai-laman maaliskuun 10. päivän lausunto 2009 Tibet Support Group, Finland. Viitattu 28.3.2009
  7. Tiibetiläiset saivat tukea eri puolilta Aasiaa, HS 11.3.2009 B3
  8. Kiina sulki jälleen pääsyn You Tube sivustolle, 25.3.2009 B1
  9. Kuka pelkää Internetiä? HS Petteri Tuohinen 28.3.2009 B2
  10. Dalai-lama syytti Kiinaa rankoista sortotoimista, Tiibetiläiset ovat kokeneet helvetin maan päällä, HS 11. 3. 2009 B3

Wikiuutisiin on lisätty uusia uutisia koskien aihetta Dalai lama ja Tiibet.



Jaa uutinen: Jaa sähköpostitse Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä Jaa Redditissä Jaa VK.comissa