Historiallista Pekingiä raivataan

Wikiuutisista

24. huhtikuuta 2009

Pekingin hutong

Kiinan hallituksen tarkoitus on raivata Xi changanoin bulevardia reunustava 700 metriä kertaa 250 metriä kokoinen hutong-asuinalue. Kiinan hallitus on kertonut syyksi sotilasparaatin 1. lokakuuta 2009. Hutongeista saa käsityksen siitä, millainen vanha Peking oli.

Alueelta häädetään 778 perhettä. Rakennukset ovat lehtitiedon mukaan osittain huonossa kunnossa. Korvaussummalla 3300 €/neliö voi muuttaa Pekingin keskustan perinteisestä omakotitalosta isompaan asuntoon kaupungin laidalla korkeaan kerrostaloon.

Hutongien tuho Pekingissä on ollut nopeaa. Arvioiden mukaan 75–90 prosenttia Pekingin hutongeista on tuhottu ja sadattuhannet ihmiset ovat joutuneet muuttamaan muualle. Hutongien hävitys kiihtyi erityisesti olympialaisten vuoksi. Kiinteistösijoittajat käyttivät sitä tekosyynä arvokkaan tonttimaan anastukseen pakkolunastamalla. 1400-luvulla rakennetuista kaupunginmuurin yhdeksästä portista kolme on vielä jäljellä.

Taivaallisen rauhan aukio on 800 metrin päässä ja Kiinan keisareiden kielletty kaupunki 800 metrin päässä. Asukkaat saattavat menettää potentiaalisen mahdollisuuden tuottoisiin katukahviloihin tai käsityöliikkeisiin kaupungin historiallisessa keskustassa. Asukkaat saattavat joutua matkustamaan ruuhkaisissa busseissa useita tunteja päivässä työpaikoilleen. Puutteista huolimatta monet asukkaat pitävät kapeista kujista, alueen viileydestä ja keskeisestä sijainnista gryndereiden betonitornien sijaan.

Lähteet[muokkaa]

  • Kahdeksan kaistaa ei riitä Pekingin lokakuun paraatille, HS 11.4.2009 B1
Jaa uutinen: Jaa sähköpostitse Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä Jaa Redditissä Jaa VK.comissa