Korjausmiehen virhe aiheutti Nokian epidemian

Kohteesta Wikiuutiset
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

7. joulukuuta 2007

Korjausmiehen tekemä virhe aiheutti suurepidemian Nokialla. Hän oli erehdyksessä avannut ns. teknistä vettä ja puhdasta juomavettä erottaneen venttiilin, jolloin juomavesi saastui. Tämän johdosta tuhannet ihmiset Nokialla sairastuivat vatsatautiin.

Asian kulku selvisi Tampereen poliisin tekemissä tutkimuksissa. Poliisi tutkii asiaa tuottamuksellisena tekona, mutta tutkimuksissa ei ole tullut ilmi tahallisuutta. Nokian epidemia ei ole vieläkään helpottamassa, vaan uusia sairastuneita on hakeutunut hoitoon. Useat ovat saaneet taudin uudestaan. Vesijohtoverkoston vettä Nokialla ei pidä edelleenkään juoda edes keitettynä. Ylilääkäri Anna-Leena Kuusela TAYSista sanoo, ettei epidemian hellittämisestä ole merkkejä. Viime yönä hoitoon tuli kymmenen uutta lapsipotilasta.

Veden käyttökiellon jatkamisesta päätetään tänään. Tilanne ei ole täysin selvillä, sillä sairastumisia tapahtuu edelleen. Aikaisemmin Sosiaali- ja terveysministeriö on arvostellut tiedotuksen puutetta Nokian epidemian yhteydessä. Julkisuudessa kansalaiset ovat kyselleet, miksi asiasta ei suoritettu laajempaa hälytystä.

Puolustusvoimat on jatkanut avustustyötään jakelemalla puhdasta vettä. Torstaina jaettiin 210 kuutiollista vettä. Nokian koulut ovat tänään kiinni.

Lähteet[muokkaa]

Katso myös[muokkaa]

Wikiuutisissa on aiheeseen Nokian vesikriisi 2007 liittyviä artikkeleita.

tyhjennä välimuisti

Jaa uutinen: Jaa sähköpostitse Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä Jaa Digg.comissa Jaa Redditissä