Lindén selvitti kohulausuntoaan

Kohteesta Wikiuutiset
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

12. helmikuuta 2009

Viestintäministeri Suvi Lindén (kok.) on joutunut selittämään julkisuudessa hämmennystä herättänyttä lausuntoa siitä, että työnantajalla olisi oikeus riisuttaa työntekijä vaikka alasti tämän poistuessa työpaikaltaan, jos tätä epäillään tietovuodosta. Nyt Lindén toteaa, ettei työnantajalla tietenkään ole oikeutta riisuttaa alaistaan. Lindén sanoo vain halunneensa esittää asian huumoripitoisesti ja arvelee esittäneensä asian liian kärjistetysti. Hän toteaakin, ettei näin näköjään voi tehdä, ja arvelee syyksi sen ettei kaavailtua myös ”Lex Nokiaksi” kutsuttua lakiesitystä ”ilmeisesti kyetä käsittelemään neutraalisti ja objektiivisesti.

Lindénin alkuperäinen lausunto julkaistiin Aamulehdessä tänään. Samassa haastattelussa Lindén puhui yritysten keinoista ehkäistä liikesalaisuuksien vuotamista. Hänestä Internetin viestintäpalveluja Facebookia, Googlen sähköpostia ja Skypeä ei tarvitsisi estää kaikilta työntekijöiltä, vain rajatulta joukolta. ”Jos haluaisin työnantajana ehkäistä työsalaisuuksien vuotoa, en antaisi oikeutta käyttää sähköpostin lisäksi näitä muita välineitä, joiden kautta asiat voivat vuotaa.

Arvostelu[muokkaa]

Kolumnisti Lyytisen mukaan Suvi Lindenin ajattelussa on yhteys valistusajan filosofin Jean-Jacques Rousseaun filosofiaan. Rousseau kannatti valtion absoluuttista valtaa. Rousseaun mukaan valtiolle pitäisi antaa kaikki yksilöiden oikeudet. ”L’Etat c’est Nokia, tulkitsee Linden.” Rousseau ihaili luonnontilassa asuvia jaloja ja alastomia villejä. Lindeniläis-rousseaulaisessa idyllissä työntekijät (ja taloyhtiöiden asukkaat) on riisuttu alasti kirjaimellisesti ja symbolisesti.[1]

Kokoomus[muokkaa]

Tämä oli jo toinen julkisuudessa huomiota saanut kokoomuslaisen lausunto lyhyen ajan sisällä. Taannoin valtiovarainministeri Jyrki Katainen tuli verranneeksi oppositiota talvisodan aikaiseen ns. Terijoen hallitukseen. Tätä hän pyysi myöhemmin julkisesti anteeksi.

Lähteet[muokkaa]

  1. Jaakko Lyytinen: Alistuksen aika 15.2.2009. Helsingin Sanomat. Viitattu 17.2.2009.

Wikiuutisiin on lisätty uusia uutisia koskien aihetta Lex Nokia.


Jaa uutinen: Jaa sähköpostitse Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä Jaa Digg.comissa Jaa Redditissä