Lyhyesti – viikko 5/2009

Wikiuutisista

Islannin hallitus kaatui[muokkaa]

Islannin pääministeri Geir Haarde (itsenäisyyspuolue) jätti maanantaina presidentille eronpyyntönsä. Alun alkaen hän oli aikonut toimia pääministerinä toukokuun parlamenttivaaleihin asti, mutta hallituskumppani sosiaalidemokraatit halusi ”toimintakykyisemmän” pääministerin. Sosiaalidemokraatit tahtovat vaihtaa myös keskuspankin johdon. Finanssikriisi iski Islantiin rajusti, mikä teki hallituksesta epäsuositun.

Uusi keskustavasemmistolainen hallitus aloitti työnsä sunnuntaina.

EU:ssa neuvoteltiin Guantánamon vankien vastaanotosta[muokkaa]

EU:n ulkoministerit eivät vielä maanantaina päässeet yhteisymmärrykseen siitä, pitäisikö Guantánamon vankeja ottaa vastaan Euroopan maihin. USA:n uusi presidentti Barack Obama pyrkii sulkemaan vankileirin, ja vapautettaville 30 vangille tarvitaan sijoituspaikka. Loppuja 220 vankia ei ainakaan vielä voi vapauttaa. Kukin EU-maa saa tehdä päätöksen itsenäisesti, mutta yhteistä linjausta vankien vastaanottoon haetaan silti. EU-maat haluavat tutkia vankien taustoja ennen päätöksiä.

Tulitauko ei toteutunut Gazassa[muokkaa]

Hamas-taistelijat ammuskelivat raketteja Israeliin, Israel vastasi ilmaiskuilla. Israel ilmoitti tekevänsä jatkossakin täsmäiskuja Gazan militantteja vastaan, kertoi Haaretz perjantaina.

Jaa uutinen: Jaa sähköpostitse Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä Jaa Redditissä Jaa VK.comissa