Presidentti ei allekirjoittanut Icesave-talletusten takaisinmaksua

Wikiuutisista

6. tammikuuta 2010

Olafur Ragnar Grimsson

Islannin presidentti Olafur Ragnar Grimsson ilmoitti eilen ettei allekirjoita lakia, jonka mukaan Islanti maksaa kaatuneen Landsbanki-pankin brittiläisten ja alankomaalaisten asiakkaiden menettämät talletukset. Iso-Britannia ja Alankomaat olisivat saaneet yhteensä 3,8 miljardia euroa asteittain vuoteen 2024 mennessä. Islannin asukkaiden kesken jaettuna summa vastaisi 12 000 euron maksua asukasta kohden. [1] Vuonna 2008 kaatunut islantilainen Landsbanki oli markkinoinut ulkomailla talletustilejään Icesave-brändillä.

Islannin parlamentti hyväksyi talletushyvityslain uudenvuodenaattona äänin 33−30. Mielipidetiedustelujen mukaan 70 prosenttia islantilaisista kuitenkin vastustaa uutta lakia.[2]

Koska presidentti ei allekirjoita lakia, siitä järjestetään kansanäänestys. Näin on käynyt vain kerran aiemmin Islannin historiassa.

Islannin hallitus vakuuttaa painokkaasti pääministeri Johanna Sigurdardottirin suulla, että se tukee edelleen Islannin kansainvälisten velvoitteiden suorittamista.

Avustuslainojen antoa lykätään[muokkaa]

Icesave-lain voimaantulo on edellytys Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF)[2] sekä muiden Pohjoismaiden tukilainoille. Pohjoismaat olivat varautuneet lainaamaan Islannille 1,8 miljardia euroa.

Kansainvälinen luottoluokittaja Fitch laski Islannin luottoluokitusta tuoreeltaan presidentin päätöksestä johtuen.[2]

Wikiuutisiin on lisätty uusia uutisia koskien tätä aihetta.

Lähteet[muokkaa]

  1. Iceland approves new Icesave deal 31.12.2009. BBC News. Viitattu 6.1.2010.
  2. 2,0 2,1 2,2 Taloussanomat
Jaa uutinen: Jaa sähköpostitse Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä Jaa Redditissä Jaa VK.comissa