Turkulainen yritysjuristi epäiltynä kaappauksesta

Wikiuutisista

14. kesäkuuta 2009

Turkulaista 44-vuotiasta yritysjuristia Juha Turusta epäillään kidnappauksesta. Herlinien teollisuussukuun kuuluva 26-vuotias Minna Nurminen siepattiin kotoaan 27. toukokuuta 2009 ja vapautettiin 13. kesäkuuta. Tieto tekijästä perustuu Nelosten uutisiin, jonka poliisi myöhemmin vahvisti Iltasanomille.

Epäilty on oikeustieteiden lisensiaatti ja entinen SDP:n ehdokas vuoden 2008 kunnallisvaaleissa. Hän on naimisissa ja kolmen lapsen isä. Epäilty on viimeksi työskennellyt suunnittelijana Turun yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Hän on suorittanut monia vartiointi- ja turvallisuusalan kursseja sekä työskennellyt kahtena kesänä vartijana Turun vankilassa 1990-luvulla.

Kaappauksen johdosta ei ole pidätetty muita henkilöitä. Kaappaajan epäillään toimineen yksin.

Turvallisuusasiantuntija Totti Karpela hämmästyi sieppaamisesta epäillyn nimen ja kuvan tuomisesta julkisuuteen.

Katso myös tähän aiheeseen liittyvät aiemmat uutiset.

Lähteet[muokkaa]

Jaa uutinen: Jaa sähköpostitse Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä Jaa Redditissä Jaa VK.comissa