Valtataistelu Elisassa kiihtyy

Wikiuutisista

28. marraskuuta 2007

Suomalaisen teleyhtiö Elisan ympärillä on kiehunut jo lähes viikon. Islantilaisten omistama Novator, jonka hallussa on noin 10 % Elisan osakkeista ja jonka pääomistajana on Thor Björgólfsson, on vaatinut muutoksia yhtiörakenteeseen, yhtiön toimintapolitiikkaan ja yhtiön hallitukseen.

Menneellä viikolla Novator ehdotti Elisalle yhtiön jakamista omistavaan holding-yhtiöön ja toimintaa pyörittävään yhtiöön. Novatorin mukaan ehdotus mahdollistaisi Elisan toimimisen kansainvälisillä markkinoilla entistä aktiivisemmin.

Tämän vuoksi ja osakkeenomistajan vaatimuksesta on päätetty kutsua koolle yhtiön ylimääräinen yhtiökokous, jonka piti ensi tiedon mukaan olla joulukuussa, mutta joka sittemmin päätettiin siirtää tammikuulle.

Useista lähteistä saatujen tietojen mukaan eri tahot ovat keräämässä valtakirjoja, sillä Elisalla on noin 220 000 pienomistajaa. Ylen saamien tietojen mukaan Osakesäästäjien Keskusliitto kerää valtakirjoja sekä Elisan hallituksen kannan että myös Novatorin kannan puolesta.

Suomen pankin asiantuntijoiden mukaan islantilaiset yritykset Novator mukaan lukien ovat rakentaneet imperiuminsa lainarahalla. Kun korot ovat vahvasti nousussa, niille on tullut tarve saada maksimaalinen tuotto sijoituksistaan kaikilla tahoilla. Eräät yhtiöt ovat korottaneet osakepääomaansa ja jotkin ovat lainanneet markkinarahaa, jotta suuret osinkotoiveet on voitu toteuttaa.

Taloussanomat kirjoitti 28.11. Elisan ja Novatorin kiistelevän kassasta. Novatorin mukaan Elisan kassa on liian suuri, kun se ei ole tehnyt yritysostoja. Elisa puolestaan perustelee yritysostojen hintojen nousseen niin korkeiksi, ettei sen ole kannattanut lähteä mukaan kilpailuun. Suomessa lienevät muistissa Soneran epäonniset kaupat Saksan telemarkkinoilla.

Lähteet[muokkaa]

Wikiuutisiin on lisätty uusia uutisia koskien tätä aihetta.

Jaa uutinen: Jaa sähköpostitse Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä Jaa Redditissä Jaa VK.comissa