Viranomaiset tiedottivat väärin Norjan iskujen uhriluvun
25. heinäkuuta 2011
Oli luku mikä tahansa, meitä on koskenut suuri tragedia. Mutta kaikesta huolimatta luvun pieneneminen on valonpilkahdus muuten hyvin, hyvin surullisessa tilanteessa. | ||
—Poliisijohtaja Øystein Mæland |
Oslo, Norja. Tiedotusvälineiden eilen raportoima Utøyan ammuskelun uhriluku oli virheellinen. Oslon poliisi kertoi tänään, että ammuskelussa kuoli 68 henkeä. Eilen kuolonuhrien määräksi ilmoitettiin virheellisesti 85, mikä johtui poliisijohtaja Øystein Mælandin mukaan siitä, että poliisi keskittyi Utøyalla henkiin jääneiden auttamiseen ja alueen turvaamiseen. Oslon pommi-iskun uhrimäärä taas on noussut seitsemästä kahdeksaan, joten yhteensä vahvistettuja kuolonuhreja on nyt 76.
Muissa uutisissa tilanteen kehittymistä koskien Oslon käräjäoikeuden tuomari Kim Heger on tänään määrännyt Anders Behring Breivikin vangittavaksi neljäksi viikoksi täydelliseen eristykseen, jonka jälkeen vangitseminen jatkuu ainakin kuukauden. Vangitsemisen aikana poliisi tutkii Breivikin syyllisyyttä Norjan perjantaisiin iskuihin. Breivik on myöntänyt järjestäneensä Oslon pommi-iskun ja ammuskelleensa Utøyalla. Vangitsemisoikeudenkäynti käytiin poliisin pyynnöstä suljettujen ovien takana. Suljettuja ovia perusteltiin sillä, ettei Breivik saisi tilaisuutta viestittää mahdollisille rikoskumppaneilleen. Lisäksi on käyty keskustelua siitä, ettei Breivikille saisi antaa mahdollisuutta puolustella hirmutekojaan julkisuudessa.
Oikeustalon luona oli vangitsemiskäsittelyn aikana vihainen väkijoukko, josta huudeltiin Breivikin puolustusasianajajalle Geir Lippestadille, että Breivik saisi palaa helvetissä. Lippestadilta myös kysyttiin, kuinka hän voi puolustaa Breivikiä. Tämä on kertonut ottaneensa tehtävän vastaan, koska pitää oikeutta reiluun oikeudenkäyntiin tärkeänä demokraattisena periaatteena.
Lähteet
[muokkaa]- Joukkosurman uhriluku laski 76:een 25.7.2011. YLE Uutiset. Viitattu 25.7.2011.
- Associated Press: Norway police lower youth camp death toll to 68 Boston Herald.com. 25.7.2011. Viitattu 25.7.2011. (englanniksi)
- Mark Townsend: Anders Behring Breivik claims two more terror cells remain at large Guardian.co.uk. 25.7.2011. Viitattu 25.7.2011. (englanniksi)
- Nina Berglund: Confessed terror suspect held in jail Views and News from Norway. 25.7.2011. Viitattu 25.7.2011. (englanniksi)
- Death toll lowered in Norway terror attacks 25.7.2011. CBSNews. Viitattu 25.7.2011. (englanniksi)