Siirry sisältöön

Lontoon poliisi pidätti Wikileaksin perustajan

Wikiuutisista

7. joulukuuta 2010

Julian Assange Arkistokuva

Lontoo, Englanti. Vuodettuja asiankirjoja julkaisevan Wikileaks-sivuston australialainen perustaja Julian Assange pidätettiin tänä aamuna Lontoossa. Poliisi oli kutsunut hänet eräälle poliisiasemalle, jonne hän saapui kello 9.30.

Ruotsi oli antanut Assangesta pidätysmääräyksen jo 3. joulukuuta, mutta koska pidätysmääräyksen tiedot eivät olleet oikein, brittipoliisi ei pidättänyt Assangea ennen kuin Ruotsi oli eilen korjannut pidätysmääräyksen.

Wikileaks on julkisuudessa, sillä se julkaisi äskettäin yhdysvaltalaisdiplomaattien luottamuksellisia viestejä. Talouslehti Forbesin haastattelussa Julian Assange kertoi tulevasta suuren yhdysvaltalaispankin vuodosta. Tiedot julkaistaan ensi vuoden alussa. Wikileaksilla on tietoja myös muista pankeista, energiayhtiöistä ja lääkeyrityksistä.[1]

Ecuador tarjosi Assangelle asuinpaikkaa marraskuun lopussa.[1]

Ei vapaaksi takuita vastaan

[muokkaa]

Viisi henkilöä tarjoutui maksamaan takuita, jotta oikeus olisi päästänyt Assangen vapaaksi odottamaan oikeusprosessin etenemistä. Toimittaja John Pilger, elokuvantekijä Ken Loach ja Jemina Khan lupasivat kukin 20 000 punnan takuun Assangesta.[2] Tuomari ei kuitenkaan päästänyt Assangea vapaaksi vedoten riskiin että Assange pakenisi.

Assangen asianajaja sanoi valittavansa takuiden eväämisestä, kun oikeus seuraavan kerran kokoontuu viikon päästä.

Tuomari kysyi Assangelta, ymmärsikö tämä voivansa myöntyä siihen, että tämä luovutetaan Ruotsiin. Assange vastasi vastustavansa Ruotsiin luovutusta. Tämä saattaa tarkoittaa, että Assangen kohtalosta väännetään kättä brittiläisessä oikeuskäsittelyssä.

Wikileaks jatkaa toimintaansa

[muokkaa]

Wikileaksin lähettämän Twitter-viestin mukaan sivusto jatkaa Yhdysvaltain diplomaattiviestien julkistamista tänä iltana Assangen pidätyksestä huolimatta.

Wikileaksin toimintaa hankaloittaa sekin, että Amazon.com ja PayPal ovat keskeyttäneet yhteistyön sen kanssa. Visa ilmoitti tänään keskeyttävänsä kaikki maksutoimeksiannot, joiden osapuolena Wikileaks on. Visan edustaja sanoi yhtiön tutkivan, onko Wikileaksin toiminta sopusoinnussa yhtiön sääntöjen kanssa.

Syytetään seksuaalirikoksista

[muokkaa]

Julian Assangea syytetään Ruotsissa tapahtuneista kahteen naiseen kohdistuneista seksuaalirikoksista. Hän on syytteiden mukaan harrastanut suojaamatonta seksiä naisen kanssa, joka vaati kondomin käyttöä, sekä harrastanut seksiä toisen naisen kanssa tämän nukkuessa.

Assangen asianajajan mukaan syytteillä on poliittinen tarkoitusperä. Hän myös huomautti tuomarin sanoneen, että tätä kiinnostaisi nähdä mitä todisteita Assangea vastaan on.

Naisten asianajaja sitä vastoin sanoi Helsingin Sanomien mukaan: ”Assange valehtelee kun hän sanoo, että asiakkaani ovat osa Yhdysvaltain johtamaa salaliittoa häntä ja Wikileaksia vastaan. Hän tietää varsin hyvin, ettei siitä ole kyse.” Ruotsissa tapausta hoitava syyttäjä Marianne Ny sanoi, ettei salaliitosta ole mitään näyttöä.

Lähteet

[muokkaa]
  1. 1,0 1,1 Wikileaksilta tulossa paljastus pankista, Metro 1.12.2010
  2. Helsingin Sanomat 8.12.2010, s. B1
Jaa uutinen: Jaa sähköpostitse Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä Jaa Redditissä Jaa VK.comissa