Ruotsin Pirate Bay -tuomari jäävi?
23. huhtikuuta 2009
Tämä on farssi, joka vain jatkuu. | ||
—vankeuteen tuomittu Peter Sunde |
Pirate Bay -oikeudenkäynnin tuomari Tomas Norström on ollut useiden tekijänoikeusyhdistysten jäsen. Hän on Ruotsin teollisuuden oikeussuojaa valvovan yhdistyksen johtokunnassa, ja lisäksi hän kuuluu tekijänoikeusyhdistykseen, johon kuuluu moni oikeudenkäynnin oikeudenhaltijapuolen taho, kertoo Ruotsin radio.
Neljä syytettyä tuomittiin oikeudenkäynnissä vuoden vankeuteen ja maksamaan yli 30 miljoonan kruunun vahingonkorvaukset, koska Pirate Bayssa on jaettu tiedostoja. Tuomio tuli viime perjantaina.
Jo ennen oikeudenkäyntiä yksi lautamies joutui vaihtoon, koska hänet todettiin jääviksi. Puolustuksen asianajaja Peter Althin kommentoi tänään Svenska Dagbladetille pitävänsä erityisesti tätä taustaa vasten kauheana, että tuomari jatkoi tehtävässään jääväämättä itseään. Asianajaja vaatii hovioikeutta kumoamaan käräjäoikeuden tuomion ja määräämään uuden oikeudenkäynnin.
Tuomari Norström kiistää jäsenyyksiensä tehneen hänestä jäävin.[1]
Aiheeseen liittyviä uutisia
[muokkaa]- 1. helmikuuta 2008: The Pirate Bay -oikeudenkäynti
- 5. helmikuuta 2008: The Pirate Baytä väsytetään monen rintaman sodalla?
Lähteet
[muokkaa]- Pirate Bay -tuomaria syytetään jääviydestä HS.fi. 23.4.2009. Viitattu 23.4.2009.
- Pirate Bay -syytetyille vankeutta Iltalehti.fi. 17.4.2009. Viitattu 23.4.2009.
- Johannisson, Emma: Advokat kräver ny rättegång SvD. 23.4.2009. Svenska Dagbladet. Viitattu 23.4.2009. (ruotsiksi)
- ↑ Vaalisto, Heidi: Pirate Bay -tuomaria epäillään puolueelliseksi Digitoday. 23.4.2009. Taloussanomat Oy. Viitattu 23.4.2009.