Diplomaattiviesti: Shell soluttautunut Nigerian ministeriöihin

Wikiuutisista

9. joulukuuta 2010

Shell on saanut omat edustajansa kaikkiin Nigerian ministeriöihin, joilla on merkitystä öljyntuotannossa. Shell tietää myös Nigerian hallinnon yhteydenotot kilpaileviin öljy-yhtiöihin Venäjällä ja Kiinassa. Asia selviää Wikileaksin julkaisemasta luottamuksellisesta viestistä, [1] jossa selostetaan Shellin vara-aluejohtaja Ann Pickardin ja Yhdysvaltain suurlähettiläs Robin Renee Sandersin keskustelu lokakuussa 2009.[2]

Shellin edustaja kieltäytyi kommentoimasta paljastusta Guardianille vedoten siihen, ettei lehti näyttänyt tälle vuodettua viestiä eikä antanut aikaa ottaa Pickardiin yhteyttä. Valtio-omisteisen NNPC-öljy-yhtiön edustaja sitä vastoin sanoi, ettei Shell ole ikinä kontrolloinut Nigerian hallitusta ja että vuodettu viesti on vain yhden ihmisen tulkintaa.[2]

Köyhyyttä öljytuloista huolimatta[muokkaa]

Guardianin mukaan Nigeriassa 70 % ihmisistä elää alle köyhyysrajan, vaikka maan öljytulot ovat miljardeja dollareita.[2]

Sen sijaan ainakin edellisellä présidentillä Yar’Adualla oli rikkauksia. Presidentin vaimo käytti kaksi miljoonaa dollaria kodin luksukseen Nigerian pääkaupungissa. Presidentin kaksi lasta opiskeli Lontoossa. Heitä varten ostettuun kartanoon kului kymmenen miljoonaa dollaria.[3]

Lähteet[muokkaa]

Jaa uutinen: Jaa sähköpostitse Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä Jaa Redditissä Jaa VK.comissa