Sikainfluenssa ehkä levinnyt Pohjoismaihin

Wikiuutisista

27. huhtikuuta 2009

Meksikolaissotilas jakoi hengityssuojia Méxicossa viime keskiviikkona.

Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa tutkitaan mahdollisia ihmisiin tarttuvan sikainfluenssan tapauksia. Ruotsissa sikainfluenssaa epäillään kuudella ihmisellä, Tanskassa viidellä ja Norjassa yhdellä. Tänään on uusia tartuntatapauksia todettu Yhdysvalloissa, Kanadassa, Espanjassa ja Skotlannissa[1].

Ruotsin tartuntasuojainstituutti tutkii kuuden sikainfluenssaepäilyn näytteet. Kaikki kuusi sairastunutta kärsivät lievistä influenssaan sopivista oireista. Heistä useimmat ovat käyneet Meksikossa.

Mahdolliset sikainfluenssatapaukset ovat ”vähän suuremmista kaupungeista” Etelä- ja Keski-Ruotsissa, kertoo tartuntasuojainstituutin päämikrobiologi Maria Brytting. Kukaan sairastuneista ei ole tarvinnut sairaalahoitoa.

EU kehottaa rajoittamaan matkustusta[muokkaa]

Euroopan unionin terveyskomissaari Androulla Vassiliou kehotti tänään välttämään matkustamista Yhdysvaltoihin ja Meksikoon. Kehotus tuli sen jälkeen, kun miehellä todettiin sikainfluenssa itäisessä Espanjassa. Espanja on vilkas Yhdysvaltain ja Euroopan välisen matkustuksen maa, ja siellä tutkitaan 17 sikainfluenssaepäilyä.

Atlantassa sijaitsevien taudinhallinta- ja taudinehkäisykeskuksen johtaja tri Richard Besser sanoi komissaarin kehotusta Yhdysvaltojen osalta perusteettomaksi. Hän huomautti, että Yhdysvalloissa oli havaittu vain 20 sikainfluenssatapausta joista vain yksi vaati sairaalaan ottamista. Hän sanoi ettei rajoittaisi matkustamista vaikka odottikin tapauksia löytyvän lisää.

Maailman terveysjärjestö on tänään maanantaina vahvistanut Yhdysvaltain tapausten määräksi 40; Kanadassa tapauksia on vahvistettu kuusi. Meksikossa sikainfluenssaan on kuollut jo yli sata.

Lähteet[muokkaa]

  1. Sikainfluenssa levisi Britanniaan Ilta-Sanomat. Viitattu 27.4.2009.

Aiheesta muualla[muokkaa]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta sikainfluenssa.
Jaa uutinen: Jaa sähköpostitse Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä Jaa Redditissä Jaa VK.comissa