Vanhanen vakuuttaa ettei tiennyt KMS-rahoista

Wikiuutisista
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

8. kesäkuuta 2008

Pääministeri Matti Vanhanen vakuuttaa, ettei tiennyt mitään rahoista, joita Keskustaa lähellä oleva Kehittyvien maakuntien Suomi ry. jakoi vaaliavustuksina vuoden 2007 Eduskuntavaaleissa. Parhaillaan työvierailulla Japanissa oleva Vanhanen sanoo ettei hänellä ole aavistusta, kuka teknisesti siirsi Kehittyvien Maakuntien Suomi -yhdistyksen rahat hänen vaaliyhdistyksensä tilille. Vanhanen sai kyseiseltä yhdistykseltä avustusta 10 000 euroa. Sittemmin hän on julkisuudessa puolustanut näkyvästi niiden tahojen kiisteltyjä liikekeskus-suunnitelmia jotka ovat olleet hänelle avustusta myöntäneen yhdistyksen taustalla. Aikasemmin hän on kiistänyt asioilla olevan mitään yhteyttä ja korostanut erityisesti ettei hänen mielipiteensä ole ostettavissa millään tavalla.

Eilen tuli julkisuuteen että Keskustan kehittämispäälliköllä Lasse Kontiolalla on ollut osuutta KMS:n rahaliikenteessä, hän on avannut yhdistykselle tilin ja tehnyt sillä useita tilisiirtoja. Näitä hän on ilmoittanut avoimessa kirjeessään katuvansa ja kertonut harkinta kykynsä pettäneen. Vanhaselle tieto Kontiolan toiminnasta on hänen mukaansa tullut täytenä yllätyksenä ja Kontiolan ilmoitus todistaisi sen puolesta ettei hänellä itsellään tai puoluesihteeri Jorma Korhosella ole ollut asiasta tietoa.

Tänään Vanhanen jatkaa matkaansa Kiotosta pääkaupunki Tokioon.

Katso myös tähän aiheeseen liittyvät aiemmat uutiset.

Lähteet[muokkaa]

Jaa uutinen: Jaa sähköpostitse Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä Jaa Redditissä Jaa VK.comissa