EFTA:n tuomioistuin: Islanti ei vastuussa Icesave-talletuksista

Wikiuutisista

28. tammikuuta 2013

Lontoolainen taksi mainosti Icesave-talletustilejä lokakuussa 2008, Landsbankin jo romahdettua.

Luxemburg. Euroopan vapaakauppajärjestön (EFTA) tuomioistuin antoi tänään päätöksensä EFTA:n valvontaelimen Islantia vastaan nostamassa jutussa. Valvontaelimen mielestä Islanti rikkoi talletussuojadirektiiviä, kun se ei maksanut brittiläisten ja hollantilaisten tallettajien menettämiä rahoja, jotka oli menetetty islantilaisen Landsbanki-pankin romahtaessa vuonna 2008. Pankki oli houkutellut tuhansia ulkomaisia sijoittajia tarjoamillaan korkeakorkoisilla Icesave-talletustileillä.

Iso-Britannia ja Hollanti olivat maksaneet menetetyt rahat kansalaisilleen ja vaatineet Islantia korvaamaan ne. Isossa-Britanniassa valtio korvasi täysimääräisenä 230 000 ihmisen talletukset. Islanti oli käynyt neuvotteluja takaisinmaksusta, mutta parlamentin hyväksymät takaisinmaksusuunnitelmat eivät olleet menneet läpi presidentin alistettua ne kansanäänestyksille.

Tuomioistuin asettui jutussa Islannin puolelle, jonka mukaan direktiivi ei siirtänyt vastuuta valtiolle siinä tilanteessa, että talletussuojajärjestelmä ei kykenisi maksamaan direktiivin määräämää summaa. Direktiiviä on sittemmin muutettu niin, että talletussuojaa on vahvistettu, mutta myöhemmin tehdyt muutokset eivät koskeneet takautuvasti tätä tapausta. Tuomioistuin hylkäsi myös syytökset, että Islanti olisi talouspoliittisissa ratkaisuissaan syrjinyt ihmisiä kansalaisuuden perusteella.

Financial Times luonnehti oikeuden vapauttavaa päätöstä odottamattomaksi. Islannin hallitus tiedotti olevansa huomattavan tyytyväinen päätökseen ja huomautti Islannin pitäneen alusta alkaen direktiiviä epäselvänä ja sen selvittämistä oikeudessa tärkeänä. Hallitus kertoi myös, että Landsbanki on jo maksanut 90 % menetetyistä talletuksista ja takaisinmaksut jatkuvat yhä.

Lähteet[muokkaa]

Jaa uutinen: Jaa sähköpostitse Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä Jaa Redditissä Jaa VK.comissa