Siirry sisältöön

Pienpuolueiden presidenttiehdokkaiden vaaliväittely peruuntui

Wikiuutisista
Cynthia McKinney
Chuck Baldwin
Bob Barr
Ralph Nader

20. lokakuuta 2008

Pienten puolueiden ehdokkaille sunnuntai-illaksi kaavailtu vaaliväittely peruuntui perjantaina Yhdysvalloissa. Vaalidebattiin, jota oli etukäteen luonnehdittu ”historialliseksi”, oli kutsuttu ehdokkaat niistä neljästä pienpuolueesta, jotka ovat äänestyslipukkeilla tarpeeksi monessa osavaltiossa voittaakseen vaalit. Väittely olisi pidetty Columbian yliopistolla New Yorkissa. Pienehdokkaat eivät saaneet osallistua tv-väittelyihin pääehdokkaiden John McCainin ja Barack Obaman kanssa, koska niihin kutsuttiin vain ehdokkaat, joilla on vähintään 15 prosentin kannatus.

Vihreiden ehdokas Cynthia McKinney päätti New Yorkin vaaliväittelyn sijaan osallistua samalle illalle ajoitettuun Internet-debattiin. Hän jäi kotikaupunkiinsa Atlantaan myös osallistuakseen Mustien panttereiden vuosittaiseen tapaamiseen.

Chuck Baldwin (perustuslaill.) oli haluton matkustamaan New Yorkiin, Bob Barr (lib.) taas vetosi kiireiseen aikatauluunsa. Uutisvälineissä väitettiin viime viikolla McKinneyn, Baldwinin ja Ralph Naderin (sit.) vahvistaneen osallistumisensa New Yorkin väittelyyn, mutta tieto oli virheellinen.

Kolumnisti George Dance (lib.) kutsui väittelyn perumiseen johtanutta häslinkiä ”fiaskoksi”. Hänen mukaansa useat kansalaisjärjestöt järjestivät väittelyä yhdessä, mutta niiden yhteispeli ei jostain syystä aivan toiminut, mikä johti päällekkäisiin kilpaileviin live- ja Internet-debatteihin.

Kansalaisjärjestö Free and Equal Elections Coalition tekee uuden yrityksen ja pyrkii järjestämään live-vaaliväittelyn torstaina Washingtonissa.

Wikiuutisissa on aiheeseen Yhdysvaltain presidentinvaalit 2008 liittyviä artikkeleita.

tyhjennä välimuisti

Lähteet

[muokkaa]
Jaa uutinen: Jaa sähköpostitse Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä Jaa Redditissä Jaa VK.comissa