Siirry sisältöön

USA:n äänestysaktiivisuus ei ollutkaan poikkeuksellinen

Wikiuutisista

7. marraskuuta 2008

Brooklynissä äänestäjiä riitti pitkäksi jonoksi.

Toisin kuin tiedotusvälineissä aiemmin väitettiin, Yhdysvaltain presidentinvaalien äänestysprosentti ei noussutkaan kovin korkeaksi. Reuters oli ennen äänestyksen päättymistä uutisoinut, että äänestäjiä olisi ainakin 130 miljoonaa. Vaalin jälkeen Michael McDonald George Mason -yliopistolta laski äänestysprosentiksi 64,1 ja äänestäjien määräksi 136,6 miljoonaa, mutta CNN:n tuoreen uutisen mukaan äänestäneitä olisikin ollut vain 126,5–128,5 miljoonaa. Äänestysprosentiksi CNN arvioi 60,7 tai korkeintaan 61,7, siis yhtä paljon tai korkeintaan hieman enemmän kuin vuoden 2004 vaaleissa.

Lähteet

[muokkaa]

Wikiuutisissa on aiheeseen Yhdysvaltain presidentinvaalit 2008 liittyviä artikkeleita.

tyhjennä välimuisti

Jaa uutinen: Jaa sähköpostitse Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä Jaa Redditissä Jaa VK.comissa