Hillary palasi parrasvaloihin


9. tammikuuta 2008
New Hampshiren osavaltiossa järjestetyissä esivaaleissa koettiin kaksi "yllätyksellistä" paluuta. Demokraattien ehdokkaana ollut senaattori Hillary Clinton ja republikaanien ehdokkaana ollut senaattori John McCain saavuttivat voiton nyt käydyssä esivaalitaistossa.
Aiemmin tehdyt ennusteet lupailivat toiselle demokraattipuolueen ehdokkaalle Barak Obamalle jopa 10 % suurempaa äänimäärää kuin Clintonille, joka kärsi tappion aiemmissa Iowan esivaaleissa. Kuitenkin vaikuttaa siltä, että erityisesti naisäänestäjät nostaisivat Clintonin tällä keralla voittoon. Kun äänistä oli laskettu 95 %, niin Clinton oli saanut 39% ja Obaman osuus oli 37% lasketuista äänistä.
Republikaanisen puolueen esivaaleissa Arizonan senaattori John McCain oli puolestaan saanut 37 prosenttia äänistä, kun oli laskettu 95% äänistä. Toisena tuli Mitt Romney 32% osuudella annetuista äänistä, näin hänen sijotuksensa on sama kuin Iowassa. McChain vahvisti nyt saamallaan voitolla asemiaan republikaanien ehdokaspaikasta. Iowassa republikaanien esivaalit yllättäjänä voittanut Mike Huckabee tuli puolestaan nyt kolmanneksi.
Demokraattien tulokset
- 39% Hillary Clinton
- 37% Barak Obama
- 17% John Edwards
95% äänistä laskettu
Republikaanien tulokset
- 37% John McCain
- 32% Mitt Romney
- 11% Mike Huckabee
- 9% Rudy Giuliani
- 8% Ron Paul
95% äänistä laskettu
Lähteet
- Hillary teki comebackin Uusi Suomi. Viitattu 09.01.2008.
- Clinton Defeats Obama in Primary; McCain Takes Republican Contest Wall Street Journal. 9.1.2008. Viitattu 9.1.2008. (englanniksi)
- Hillary Clinton voittoon New Hampshiren osavaltiossa Ilta-Sanomat. 9.1.2008. Viitattu 9.1.2008.
Aiheesta muualla
- CNN: Election Center 2008: Primary Results for New Hampshire (englanniksi)
Wikiuutisissa on aiheeseen Yhdysvaltain presidentinvaalit 2008 liittyviä artikkeleita.
Wikipediassa on artikkeli aiheesta Yhdysvaltain presidentinvaalit 2008.
- Ennakkoäänestyksellä ennätyksellinen suosio USA:n presidentinvaaleissa
- Yli 130 miljoonan odotetaan äänestävän USA:ssa
- Barack Obamasta Yhdysvaltain seuraava presidentti
- USA:n äänestysaktiivisuus ei ollutkaan poikkeuksellinen
- Republikaanit etsivät syyllistä, Sarah Palin tulilinjalla
- Palin: Nimettömät kriitikot pelkureita
- McCainilla ja Obamalla ensimmäinen väittely
- McCain Obamalle viimeisessä väittelyssä: En ole presidentti Bush
- Pienpuolueiden presidenttiehdokkaiden vaaliväittely peruuntui
- Iranin hallitus kallistuu Obaman puolelle